sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

valmistautumista uuteen kiertoon

En ole kirjoitellut pitkään aikaan, olen ihan tietoisesti yrittänyt pysytellä poissa...

Läheisin plussaa myöskin tavoitteleva ystäväni sai toivotun tuloksensa muutama viikko sitten, jonka jälkeen omat fiilikseni ovat lähinnä olleet maassa. Olen vilpittömästi todella onnellinen ystäviemme puolesta, mutta toisaalta oma positiivinen energiani alkaa tällä hetkellä olla ihan lopussa - ja nyt olen niin yksin plussahaaveideni kanssa (en haluaisi kuormittaa Isäntää kaikilla näillä ajatuksillani), ja välillä tuntuu etten mitään muuta pysty ajattelemaan kuin raskautumista, raskaana olemista ja elämää vauvan kanssa. Puhumattakaan haaveistani useammasta lapsesta!

Kp 28 juuri ohi ja dpo 13 testatusta oviksesta samalla. Eilisten hiilarihimojen ja tämän päiväisten raivokohtausten perusteella TIEDÄN, että en ole raskaana. Yrityskierto 12 alkanee siis huomenna tai ylihuomenna (täytyypä katsoa valmiiksi mukavat löysät vaatteet huomista työpäivää varten). 



Kaksi työpäivää loman alkuun, eli onhan tässä elämässä jotain positiivistakin! Ja mitä pidemmälle mennään ilman plussaa, sen varmemmin määräaikainen työsopimukseni muuttuu vakkariksi...

Mutta mistähän sitä löytäisi positiivista, stressitöntä energiaa tähän haikaran metsästämiseen? 



-H

4 kommenttia:

  1. Voi Harriet *halaa* Kamalasti tsemppiä ja jaksamista, en osaa mitään muuta nyt sanoa. Oot ihana! <3

    VastaaPoista
  2. Heiii Harriet! Pitkästä aikaa :)

    Muistan kyllä tosi tarkkaan nuo fiilikset. Mun resepti oli velloa oma aikansa kunnolla ja syödä irtokarkkia, niin kyllä se siitä taas hiljalleen helpottaa. Teidänkin vuoro tulee ihan varmasti pian!!

    Kovasti tsemppiä ja halituksia :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, kun olet taas mukana menossa!! Niinkuin huomasit, niin sinuapas on ollut ikävä <3 <3

    Voisiko ajatella, että teillä oli kuitenkin muutama kuukausi taukoa yrityksestä tuossa välissä, kun sinulle tehtiin tuo silmäleikkaus? Eipä se varmaankaan oloa mitenkään paranna, mutta hyvähän oli ettei plussa tuona aikana sattunut matkaan?

    Siulla alkaa loma ihan näillä näppäimillä, joten eiköhän sieltä sitä positiivista energiaa tartu matkaan!!

    VastaaPoista
  4. Heippa ihanat! Ja kiitos kaikista nopeista kommenteistanne <3

    Kyllähän meillä onkin ollut hieman vaisumpaa yritystä välillä kuluneen 12kk:n aikana, mutta sitten taas se, että lopetin pillerit jo kuitenkin 18kk(!!) sitten ehkä hieman kompensoi asiaa... Mutta samapa tuo. Ei ole plussa niin ei ole plussaa - ja piste.

    Loma on tosiaan ihan oven takana ja lomareissu edessä, joten eiköhän se toivottavasti helpota fiiliksiä.

    Elokuun alussa, heti lomien jälkeen, aloitetaan sitten sellainen lääkärirumba jotta saataisiin OIKEASTI LOPULLISESTI selvitettyä onko plussattomuudelle jotain syytä.

    VastaaPoista