maanantai 20. helmikuuta 2012

Pää pilvissä, rv 24+2

Odotukseni-kalenteri kertoilee tänään, 
että odottavalla naisella pää saattaa välillä (!!!) olla hieman pilvissä... 

No todellakin! 

Hohhoijaa... 

Yöllä veti ensimmäistä kertaa suonta pohkeesta piiiiitkiin aikoihin. Urheilun ja liikkumisen myötä tuo vaiva on kadonnut teiniajoistani todella onnistuneesti ja olenkin jännittänyt, että palaakohan se nyt raskauden myötä. Aika pitkälle päästiin ilman kramppeja, saa nähdä jäävätkö joka öiseksi riesaksi...

Aamulla ketutti jo valmiiksi kaikki kun avasin silmät... 
Pohkeeseen sattui edelleen, unet olivat katkenneet yöllä krampin takia 
ja olisin vaan halunnut herätyskellon soidessa käpertyä takaisin toissapäivänä vaihtamiini puhtaisiin ja lämpimiin flanelilakanoihin ja vaipua untenmaille vielä pariksi tunniksi. 

Ajatus pikku sijaisautoni kaivamisesta lumen alta ja kevyellä kotterolla tuonne sohjoon liikenteeseen lähteminen ei houkutellut ollenkaan... Mulla on ikävä meidän omaa autoa!!


Töissä olen nyt istuskellut jo ties kuinka monta tuntia 
ja n.5 minuuttia koko ajasta olen oikeasti tehnyt niitä töitä... 

Pää on todellakin pilvissä.
Jossain ihan muualla kuin töiden äärellä. 
Se on viime päivinä viihtynyt aika hyvin mm. huutonetissä tai Facebookin kirppareilla ja metsästänyt mitä ihanimpia vaatteita pikku neitiä varten! Tehnyt uskomattoman hyviä löytöjä, joissa hintalaatu suhde on useimmiten ollut erittäin kohdallaan! Ja joissain ei ihan niin kohdallaan, mutta kun kyseinen tuote on vaan ollut pakko saada :) 

Tällaisissa tilanteissa saattaisimme naiset sanoa, että miehet tekevät näitä päätöksiä alapäällään. Ei mitään hajua millä ruumiinosalla minä tällä hetkellä noita ostopäätöksiä teen... Varmaankin masulla?! 

Pomppivalla ja hytkyvällä ihanalla masullani! <3 
Pää on vaan jäänyt sinne pilviin... 
Tuliskohan se sieltä joskus vielä takaisinkin? 

-Harriet & Eltsu 24+2

Ps. Odotukseni-kalenterin mukaan meidän neiti on todellakin painokäyrien edellä, sillä painoi jo viime viikolla 4D:ssä sen 634grammaa kuin tuon arvion mukaan tällä viikolla oltaisiin vasta n.puoli kiloisia. 
Mutta tässä vaiheessahan nuo henkilökohtaiset kasvuerot varmaan juuri alkavatkin!  

3 kommenttia:

  1. Mulla iski viime keskiviikkona juuri ennen herätyskellon soittoa aivan mieletön suonenveto. Pohje oli aivan jumissa koko loppuviikon ja vasta eilen oli eka päivä kun ei sattunut yhtään. Mainitsin neuvolassa suonenvedosta ja neuvoi syömään magnesiumia. Kuulemma auttaa tosi nopeasti. Olen siis heti keskiviikosta asti ottanut päivittäin magnesiumia, eikä kertaakaan ole vetänyt suonta sen jälkeen. Sitä ennen heräilin lähes joka yö pieniin kramppeihin. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle noi suonenvedot on niin tuttuja, että koska pohje on enteillyt kramppia jo muutaman päivän niin otin eilen illalla lisämagnesiumia varmuuden vuoksi, mutta eipä auttanut!

      Raskausajan multivitaahan syön jo valmiiksi ja magnesiumia siinäkin on... Nooh, täytyy ainakin jatkaa lisämagnesiumin ottoa jos se estäisi noi jatkossa.

      Myös sukat jalassa nukkuminen voisi helpottaa, ettei jalat ainakaan saisi kylmää, mikä yleensä edes auttaa oikein kramppien muodostumista.

      Poista
  2. Ai mä en oo ees huomannut tutkia mitä mun mammavitamiinini sisältävät... Ainakin rautaa kuulemma sisältää, kun neuvolassa ihmettelin mun hyvää hemoglobiiniani. :)

    Minä nukun aina sukat jalassa. Hui ajatustakin ilman nukkumisesta! :) Muuten kyllä olen raskauden aikana tarjennut öisin tosi hyvin. Yleensä nukun aina pyjamassa, mutta nyt olen nukkunut paituli päällä. Ja joka talvi olen ottanut paksumman peiton, mutta nyt olen nukkunut kesäpeitolla ilman ongelmia. Mutta sukista en luopuisi.

    VastaaPoista