Ups and downs

Up and down, ylös ja alas... Niin se vaan  heilahtelee mielialani, huoh! Kyllä naisena olo on välillä vaan niin rankkaa...

Toissapäivänä meinasin alkaa itkemään Vauva-lehteä lukiessani ja myöhemmin samana päivänä Isännän kanssa telkkaria katsellessani kun tuli jotain mitäänsanomattomia mainoksia... Ei ole normaalia, pirun hormoonit!

Eilen illalla kuulin sitten ystävältäni, että hän on raskaana. Olin aluksi yllättävän onnellinen heidän puolestaan! Oikein yllätin itsenikin, kuinka iloinen olin heidän plussastaan, koska olen etukäteen jännittänyt miten reagoisin jonkun todella läheisen raskautta yrittävän plussasta, joka koittaisi ennen omaani... Mutta hyvinhän se meni! Vaikka täytyy sanoa, että onneksi tieto plussasta tuli tietokoneen välityksellä eikä kasvotusten.

Mutta sitten illalla, nukkumaan mennessä... Ei tullut itkua eikä kiukkua, mutta harmitus. Ei suututa, eikä masenna - ihan vaan harmittaa. Koska mäkin haluan sen plussan! Enkä edes voi kutsua tuntemuksiani kateudeksi, sillä olen vilpittömästi onnellinen ystäviemme puolesta, mutta yksinkertaisesti harmittaa etten ole vielä omaa plussaani päässyt tapaamaan :(


Löysin tänään Veromodalta ihanan farkkuhaalarimekon, ihan täydellisen äitiysvaatteen! Onnistuin välttämään sen ostamisen ensimmäisessä kaupassa, pysyin vahvana. Toisen kerran kun kävelin samaisen ketjun liikkeen ohi, oli mielialani sen verran heikko ja harmitus noussut ainakin kaulaan asti, että kävin sitten ostamassa mekon varastoon... Nappasin koon M, joka on tällä hetkellä itselleni n.koon verran iso rintojen kohdalta ja vatsan kohdalle mahtuisi vaikka viimeisillään oleva vatsa :)

Ystäväni plussasta puheenollen ajatukseni harhailivat kummityttöni äidin vatsan seutumille, jossa kasvaa paraikaa rakkaalle kummitustytölleni pikkuveli. Kummityttöni äidillä on vielä kuukausi laskettuun aikaan ja uskoisin,  että jopa hänen vatsansa mahtuisi kauniin farkkumekkoni sisään! Suunnittelin, että voisin sitten oman raskauteni alussa, ommella mekon selkämystä muutamalla pistolla istuvammaksi, kunnes vatsani täyttää kauniisti koko etumuksen :)

Hetken verran kaikki oli siis taas hyvin Harrietlandiassa, kunnes tajusin, että keräilen äitiysvaatteita kaappiin ilman merkkiäkään omasta plussasta. *syvä huokaus*

Kun kummityttöni äiti kesällä kertoi elämänsä toisesta plussasta, muistan samalla jännittäneeni myös omien kuukautisteni alkamista - tai ei alkamista. Siitä on nyt 8 kuukautta.


Joten pisaraksi pohjalle...
Sain kuin sainkin varattua ajan lääkärille. Ja peräti jo huomiselle! Jännää! Ajatuksenani on nyt siis käydä vuosittaisessa perustarkastuksessa ja jutskailla vähän lääkäritädin kanssa sen toisen tädin ei-toivotuista vierailuista. Jospa vaikka ne kilpirauhasarvot ainakin saisi tarkastettua?

-H :)