sunnuntai 8. tammikuuta 2012

uusia lukijoita, rv 18+1

Uusia lukijoita tuntuu nyt tupsahtelevan joka päivä lisää, 
TERVETULOA mukaan! 

Tässä blogissa seuraillaan siis kauan odotettua masun kasvatteluani, 
kun perheeseemme on tulossa uusi talon sydän ja sydäntenvalloittaja kesäkuun alussa <3 

Ethän ota kaikkea kirjoittamaani liian vakavasti! 

En yleensä viitsi turhia murehtia tai valitella, 
joten blogissani kirjoittelen lähinnä henkilökohtaisista kokemuksistani,
välillä ihan pilvistä temmatuista toiveistani,
sekä tietysti kaikenlaisista omakohtaisista kokemuksistani liittyen raskauteeni, 
useimmiten turhia stressaamatta 
ja juuri tämän hetkisestä olotilastani nautiskellen! 

Allekirjoitan jokaisen Maj:n kirjoittaman sanan, ainakin tähän asti kestäneen raskauteni osalta. 
Tämä beibe on niin odotettu ja kovalla työllä tehty, että minäkin kannustan toki kaikkia huolehtimaan kunnostaan ja syömään terveellisesti raskauden aikana, mutta myöskin ja erityisesti nauttimaan elämästä ja olemaan itselle armollinen. 
Näin ainakin minä uskon ja sen mukaan myös itse toimin! 

Jätähän kommenttia käynnistäsi, 
niin tiedän ketä siellä ruudun toisella puolen oikein juttujani lueskelee :) 

Ja vielä kerran, tervetuloa mukaan! 

-Harriet

7 kommenttia:

  1. Piti tulla kurkkaamaan, ja olenkos joskus tänne aiemminkin eksynyt. En muista... netti kun on pullollaan kivoja blogeja.

    Ihan samoja juttuja mietin, vaikka aluksi painon nousu hirvitti, kun olen aina ollut "saman" painoinen. Nyt en stressaa kuin neuvolatädin kommentointia...;D

    Terkkuja täältä Mariannepussin uumenista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kun jaksat kirjoittaa blogia, mukavaa seurata muiden odotusta kun itsellä se vielä on yritysasteella. :)Omani löytyy: odottavan-aika.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Päädyin tänään ensimmäistä kertaa blogiisi ja oikein nauratti, miten samanlaisia tuntemuksia useimmilla meillä raskauden aikana näyttää olevan. Kun sain tietää olevani raskaana, päätin syödä hyvin ja pitää kuntoani yllä. Kuntoilu jäi lääkärin määräyksestä aika äkkiä eikä peruskävelyjäkään ole tullut kovin tehtyä. Päätin kuitenkin olla stressaamatta asiasta ja nauttia raskaudesta! Olen itsekin myös ihmetellyt kynsieni hyvää kuntoa ja kampaajani kehui, miten hyvin hiukseni ja päänahkani voivat raskauden myötä. Mäkkiranskalaiset maistuivat myös minulle ensimmäitsen viikkojen ajan (kunnes sain yliannostuksen) ja nykyään himoitsen iltaisin maitoa, joka ei ole kuulunut juomavalikoimaan moniin, moniin vuosiin. Kummallista ja ihanaa tämä raskausaika! Mukavaa odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  4. Täällä uusi lukija ilmoittautuu mukaan :) kivalta vaikuttaa sinun blogisi mitä kerkesin vähän lueskella :)

    VastaaPoista
  5. Oi, ihanaa kuulla teistä uusista lukijoista! Tuntuu aika hurjalta, että lukijoita ilmoittautuu joka päivä lisää enkä tiedä yhtään kenelle tuntojani kirjoittelen :) Toivottavasti jaksatte kommentoida jatkossakin! Huomttavasti mukavempaa "keskustella" kuin vain yksinpuhella ;)

    VastaaPoista
  6. Minä luen myös :) En muista, onko joskus aiemmin kommentoinut, mutta nyt jätän siis kommentin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei luna ja tervetuloa mukaan lukemaan, kiva kun jätit kommentin! Voimia teille yritykseen, kyllä se kauan odotettu plussa sieltä vielä aikanaan tulee!!

      Poista